Kokouksen alussa lautakunta sai vieraakseen nuoria, jotka kertoivat miten Espoosta saataisiin nuorille parempi kulttuurikaupunki. Nuoret haluavat Espooseen oman kulttuuriareenan, jonka toiminnan suunnittelussa ja totettamisessa nuoret olisivat itse mukana. Lautakunta otti tietoiskun kiinnostuneena vastaan. Lisää kulttuuriareenasta tästä.
Lokakuun kokouksessa lautakunnat käsittelevät tulevan vuoden talousarvioehdotuksen. Kulttuurilautakunnan vuoden 2013 talousarvioehdotuksen hankalin kysymys on liikelaitostamisen myötä svääreihin pompsahtaneet tilakustannukset, jotka uhkaavat nielaista toiminnan ja sisällön. Sama vaikea yhtälö on sivistystoimessa laajemminkin.
Lisäyksenä budjettiin lautakunta esitti yksimielisesti 100 000 euroa lisää taideoppilaitoksille ja 120 000 Entressen kirjaston viereen perustettavaa nuorten musiikkikahvilaa varten.
Lautakunta päätti toimittaa kesäkuisen seminaarinsa raportin "Espoo kulttuurin hyvinvointivaikutusten esimerkkikaupungiksi" kaupunginhallitukselle ja valtuustolle perehdyttäväksi. Lautakunta toivoo, että raporttia hyödynnetään Espoo tarinaa työstettäessä. Raporttia pääsee lukemaan tästä.
tiistai 25. syyskuuta 2012
maanantai 24. syyskuuta 2012
Kunnallisvaalit lähestyvät
Olen ollut vuodesta 1997 saakka kaupunginvaltuutettuna Espoossa. Tähän aikaan on mahtunut opiskelua, perheen kasvaminen, muuttoja Espoon sisällä ja moninaisia luottamustehtäviä kaupunginvaltuuston ohella mm kaupunginhallituksen ja Uudenmaan maakuntahallituksen jäsenyydet, Ammattikorkeakoulu Laurean hallituksen varapuheenjohtajuus sekä ympäristölautakunnan ja kultuurilautakunnan jäsenyydet. Viimeiset neljä vuotta olen toiminut kulttuurilautakunnan puheenjohtajana.
Minkä asioiden eteen olen tehnyt töitä, äänestänyt ja puhunut? Minulle ihmisten hyvinvointi, toimivat palvelut, arjen sujuminen, turvallisuus ja viihtyisä ympäristö ja elivoimainen luonto ovat olleet tärkeitä asioita. Olen tehnyt aloitteen Pitkäjärven kunnostamisesta sekä järvenrantaraittien suunnittelemisesta Espoon järvien rannoille. Äitinä ja opettajana perheiden palvelut ja lasten asiat ovat luonnollisesti lähellä sydäntä. Olen sitä mieltä, että tärkeimmät palvelut Espoon pitää järjestää omana toimintana ja ulkoistamisessa on maltti valttia. Kultuurilautakunnan puheenjohtajana olen yrittänyt edistää lasten taideharrastusten hintojen pysymistä kohtuullisina ja harrastusmahdollisuuksien sijoittumista kysynnän mukaan eripuolille kaupunkia. Olen myös puolustanut väsymättömästi lähikirjastoja. Lisää ajatuksiani löytyy kotisivultani.
Joka neljäs vuosi toimitettavissa kunnallisvaaleissa valitaan henkilöt kaupunginvaltuustoon.
Kuntavaalit ovat sunnuntaina 28.10.2012 klo 9–20.
Ennakkoäänestys toimitetaan kotimaassa 17.–23.10.2012.
Linkki: Espoon kaupunki kuntavaalit.
sunnuntai 16. syyskuuta 2012
sunnuntai 9. syyskuuta 2012
Marco Polo -näyttely KAMUssa enää kaksi viikkoa
Vielä on mahdollisuus käydä tutustumassa Marco Polo - mies ja myytti -näyttelyyn. Se on KAMUssa, Tapiolassa 23.9. saakka. Suosittelen näyttelyä ainakin kaikille Aasiasta, historiasta, maantieteestä ja kulttuureista kiinnostuneille sekä kaukokaipuisille. Näyttelyssä on myös toiminnallisia pisteitä, jotka sopivat alakoululaisille. Jos mahdollista, kannattaa osallistua opastetulle kierrokselle
sunnuntai 2. syyskuuta 2012
Koulunkäyntiavustajien tärkeys tunnustettava
Meillä on Suomessa lähikouluperiaate. Se tarkoittaa sitä, että mahdollisimman moni oppilas saisi käydä koulunsa lähikoulussaan. Myös sellaiset oppilaat, joilla on vaikea kotitilanne, jotka ovat pitkäaikaissairaita, vammaisia tai joilla on hankaluuksia keskittymisessä tai sosiaalisia vuorovaikutustaitoja vaativissa tilanteissa. Tämän yhteisöllisyyden katsotaan olevan loppupeleissä hyvä asia kaikille osapuolille. Jokainen voi oppia toisilta.
Kuulostaa mahtavalta, vaikkakin vähintäänkin haasteelliselta. Onneksi meillä on pätevät opettajat ja moniammatillinen yhteistyö, joidenka turvin asiat saadaan yleensä luistamaan. Mutta toisinaan vaikka opettaja olisi kuinka taitava ja vaikka asioita järjesteltäisiin kuinka, oppilaan tai oppilasryhmän oppiminen ei luokkatilanteessa ryhdy onnistumaan yhden aikuisen voimin.
Silloin, jos resurssit antavat myöten, saatetaan apuun saada koulunkäyntiavustaja. Kun opettaja keskittyy ensisijaisesti opettamiseen koulunkäyntiavustaja poistaa esteitä oppimisen tieltä. Hän siirtyy luokassa sinne, missä huomio herpaantuu, tavarat ovat kateissa ja työskentely ei etene. Hän auttaa pitkäaikaissairasta lasta sairautensa hoidossa ja avustaa vammaista lasta osalliseksi oppimiseen. Koulunkäyntiavustaja on monelle oppilaalle todella tärkeä oppimisen mahdollistaja.
Mutta mitä tapahtuu, kun kesä koittaa? Koulunkäyntiavustajia ei enää tarvita, joten suurimmalla osalla työsuhde katkeaa ja palkanmaksu loppuu. Koulunkäyntiavustajat saavat viettää kesänsä miten taitavat. Voi vaikka pohdiskella, jatkuuko työ jälleen syksyllä, kuten jo lukuisia vuosia on jatkunut. Vai eikö tällä kertaa jatkukaan. Erityisen kurjaksi koulunkäyntiavustajien kohdalla tilanteen tekee se, että palkka on muutenkin niin pieni, että sillä on vaikea pääkaupunkiseudulla pärjätä.
No, elokuu koittaa. Tukea tarvitsevat oppilaat tarvitsevat edelleen koulunkäyntiavustajien apua. Koulunkäyntiavustajat ovat jälleen tärkeitä. Heidät kutsutaan takaisin töihin ja oppilaiden oppimisen tukeminen jatkuu.
Miten on mahdollista, että ihmisiä kohdellaan näin? Eikö olisi kohtuullista, että näin keskeisessä ja tärkeässä tehtävässä olevat työntekijät, saisivat keskittyä työhönsä, kartuttaa vuosien myötä taitojaan tietäen, että omaan ammattitaitoon koulunkäyntiavustajana kannattaa satsata, ilman palkkaa ei tarvitse sinnitellä ja työ jatkuu kesän jälkeenkin. Koulunkäynti avustajien arvo on vihdoin tunnustettava ja sen tunnustuksen on näyttävä elämiseen riittävänä palkkana ja vakituisena työsuhteena.

Tunnisteet:
koulunkäyntiavustajat,
peruskoulu
perjantai 29. kesäkuuta 2012
Hyvinvointia kulttuurin keinoin
Viime vuosina käsitys eri kulttuurimuotojen hyvinvointia edistävistä vaikutuksista on saanut entistä enemmän jalansijaa. Ihmiset ovat tulleet tietoisemmiksi siitä, että kulttuuriharrastuksilla on muutakin annettavaa kuin pitää lapset pois pahanteosta, mikä sekin on tietysti tärkeä asia.
Kulttuurilautakunnan seminaarissa pohdimme, mitkä ovat aikamme suurimpia ongelmia ja voiko kulttuuri moninen muotoineen olla mukana ratkomassa näitä pulmia.
Lautakunta katsoi suurimmiksi ratkaistaviksi asioiksi yhteisöllisyyden ja osallisuuden lisäämisen, nuorten syrjäytymisen ehkäisemisen, kotiseutuun kiinnittymisen, monikultturisuuteen liittyvät kysymykset sekä ympräristökysymykset.
Seminaarissa pyrimme kirkastamaan, millä tavoin kulttuuri voisi olla osallisena kaupnkilaisten hyvinvoinnin edistäjänä täällä Espoossa. Esiin nousi konkreettisia käytännön asioita, jotka lisäävät kuntalaisten kulttuurin harrastamisen mahdollisuuksia ja erilaisia palveluiden järjestämiseen liittyviä seikkoja, jotka sujuvoittavat kuntalaisten tietä kulttuurin pariin.
Seminaariaineisto on lautakunnan käsittelyssä syksyllä ja jaetaan sitten valtuustolle.

kulttuuri,
kulttuurilautakunta,
lapset ja nuoret,
monikulttuurisuus,
nuoret
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)