lauantai 15. maaliskuuta 2008

Tukea uusille opettajille

Opettajan työhön sitoutumisen heikkolenkki, on induktiovaihe eli työn aloittaminen koulutuksen jälkeen. Opettajan työn ensimmäiset vuodet ovat usein raskaita. Yhä useampi tuore opettaja päätyykin vaihtamaan alaa muutaman työvuoden jälkeen. Pääkaupunkiseudulla peräti joka kolmas jättää ammatin muutaman vuoden kuluttua valmistumisestaan. Aloituspaikkojen lisääminen opettajankoulutukseen ei yksin riitä ratkaisuksi. Vastavalmistuneita rekrytoituja on tuettava työuran alkuvaiheessa nykyistä enemmän, jotta haasteet eivät käy liian raskaiksi.

Mentoroinnin on todettu olevan tehokas uusien opettajien tukimuoto. Vastavalmistuneen opettajan mentorina toimivalla kokeneemmalla opettajalla on mahdollisuus jakaa tietotaitoaan ja mentoroinnin vuorovaikutusluonteen vuoksi, myös mentorilla on mahdollisuus saada ajantasaista tietoa tuoreelta opettajalta. Mentorijärjestelmä lisää myös pitkään opettajana toimineille vaihtoehtoisia tehtäviä ja uralla etenemismahdollisuuksia, joita opetusalalla muuten on vähän. Esimerkiksi Helsingissä, Kokkolassa ja Jyväskylän seudulla on jo uusien opettajien mentorointimallit käytössä.

Espoossa uusien opettajien työhön sitoutumiseen ja työssäjaksamiseen ei olla vielä puututtu ja siksi jätin valtuustoaloitteen, jossa esitetään, että uuden opetushenkilöstön työssäjaksamista ja työhön sitoutumista parannetaan kehittämällä mentorjointijärjestelmä, jossa huomioidaan erityisesti opetusalan haasteet mm työaikakysymykset. Myös mentorien asianmukaisesta perehdyttämisestä ja kouluttamisesta huolehditaan.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti