Meillä on Suomessa lähikouluperiaate. Se tarkoittaa sitä, että mahdollisimman moni oppilas saisi käydä koulunsa lähikoulussaan. Myös sellaiset oppilaat, joilla on vaikea kotitilanne, jotka ovat pitkäaikaissairaita, vammaisia tai joilla on hankaluuksia keskittymisessä tai sosiaalisia vuorovaikutustaitoja vaativissa tilanteissa. Tämän yhteisöllisyyden katsotaan olevan loppupeleissä hyvä asia kaikille osapuolille. Jokainen voi oppia toisilta.
Kuulostaa mahtavalta, vaikkakin vähintäänkin haasteelliselta. Onneksi meillä on pätevät opettajat ja moniammatillinen yhteistyö, joidenka turvin asiat saadaan yleensä luistamaan. Mutta toisinaan vaikka opettaja olisi kuinka taitava ja vaikka asioita järjesteltäisiin kuinka, oppilaan tai oppilasryhmän oppiminen ei luokkatilanteessa ryhdy onnistumaan yhden aikuisen voimin.
Silloin, jos resurssit antavat myöten, saatetaan apuun saada koulunkäyntiavustaja. Kun opettaja keskittyy ensisijaisesti opettamiseen koulunkäyntiavustaja poistaa esteitä oppimisen tieltä. Hän siirtyy luokassa sinne, missä huomio herpaantuu, tavarat ovat kateissa ja työskentely ei etene. Hän auttaa pitkäaikaissairasta lasta sairautensa hoidossa ja avustaa vammaista lasta osalliseksi oppimiseen. Koulunkäyntiavustaja on monelle oppilaalle todella tärkeä oppimisen mahdollistaja.
Mutta mitä tapahtuu, kun kesä koittaa? Koulunkäyntiavustajia ei enää tarvita, joten suurimmalla osalla työsuhde katkeaa ja palkanmaksu loppuu. Koulunkäyntiavustajat saavat viettää kesänsä miten taitavat. Voi vaikka pohdiskella, jatkuuko työ jälleen syksyllä, kuten jo lukuisia vuosia on jatkunut. Vai eikö tällä kertaa jatkukaan. Erityisen kurjaksi koulunkäyntiavustajien kohdalla tilanteen tekee se, että palkka on muutenkin niin pieni, että sillä on vaikea pääkaupunkiseudulla pärjätä.
No, elokuu koittaa. Tukea tarvitsevat oppilaat tarvitsevat edelleen koulunkäyntiavustajien apua. Koulunkäyntiavustajat ovat jälleen tärkeitä. Heidät kutsutaan takaisin töihin ja oppilaiden oppimisen tukeminen jatkuu.
Miten on mahdollista, että ihmisiä kohdellaan näin? Eikö olisi kohtuullista, että näin keskeisessä ja tärkeässä tehtävässä olevat työntekijät, saisivat keskittyä työhönsä, kartuttaa vuosien myötä taitojaan tietäen, että omaan ammattitaitoon koulunkäyntiavustajana kannattaa satsata, ilman palkkaa ei tarvitse sinnitellä ja työ jatkuu kesän jälkeenkin. Koulunkäynti avustajien arvo on vihdoin tunnustettava ja sen tunnustuksen on näyttävä elämiseen riittävänä palkkana ja vakituisena työsuhteena.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti