perjantai 29. kesäkuuta 2012

Hyvinvointia kulttuurin keinoin

Viime vuosina käsitys eri kulttuurimuotojen hyvinvointia edistävistä vaikutuksista on saanut entistä enemmän jalansijaa. Ihmiset ovat tulleet tietoisemmiksi siitä, että kulttuuriharrastuksilla on muutakin annettavaa kuin pitää lapset pois pahanteosta, mikä sekin on tietysti tärkeä asia.

Kulttuurilautakunnan seminaarissa pohdimme, mitkä ovat aikamme suurimpia ongelmia ja voiko kulttuuri moninen muotoineen olla mukana ratkomassa näitä pulmia.

Lautakunta katsoi suurimmiksi ratkaistaviksi asioiksi yhteisöllisyyden ja osallisuuden lisäämisen, nuorten syrjäytymisen ehkäisemisen, kotiseutuun kiinnittymisen, monikultturisuuteen liittyvät kysymykset sekä ympräristökysymykset.

Seminaarissa pyrimme kirkastamaan, millä tavoin kulttuuri voisi olla osallisena kaupnkilaisten hyvinvoinnin edistäjänä täällä Espoossa. Esiin nousi konkreettisia käytännön asioita, jotka lisäävät kuntalaisten kulttuurin harrastamisen mahdollisuuksia ja erilaisia palveluiden järjestämiseen liittyviä seikkoja, jotka sujuvoittavat kuntalaisten tietä kulttuurin pariin.

Seminaariaineisto on lautakunnan käsittelyssä syksyllä ja jaetaan sitten valtuustolle.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti