Lasten harrastustaminen on saanut erikoisia piirteitä. Osa lapsista harrastaa alle kouluikäisestä asti useita kertoja viikossa valmennusryhmissä, joihin ei enää kouluikäisiä huolita, koska liikeradat oppii parhaiten pikkunatiaisena. Osa lapsista kiinnostuu jostakin harrastuksesta vasta alakoululaisena, näin olen ikäloppuna ja saa kuulla, että ehei. Juna meni jo. Osa harrastuksista on niin kalliita, että perheen on pakko valita harrastuksen tai täyden vatsan välillä. Osa harrastuksista kasvaa ja paisuu muutamassa vuodessa sellaisiin mittoihin, että yhden lapsen harrastaminen määrää koko perheen elämänrytmin. Osa harrastuksista loppuu, koska lapsi väsyy liian runsaisiin harrastuskertoihin, perhe väsyy kuljettamaan lasta kaiken liikenevän vapaa-ajan ympäri Uuttamaata ja harrastuksen vaatimat taloudelliset satsaukset hipovat pilviä.
Helsingissä vuonna 2008 lasten ja nuorten hyvinvointia kartoittavassa selonteossa todetaan, että lasten harrastaminen eroaa merkittävästi kaupungin erialueilla ja että yksinhuoltaja perheiden lapsissa oli selvästi enemmän lapsia, joilla ei ollut yhtäkään harrastusta.
Kuinka ihmeessä voi olla näin vaikeaa saada aikaiseksi sellaista lasten harrastustamisen kulttuuria, jossa jokaiselle lapselle löytyy mieleinen harrastus ja jossa harrastus pysyy harrastuksena?
Oheisissa linkeissä painavaa asiaa ja tutkittua tietoa lasten harrastamisesta.
* Hans Günther Bastianin (1990-luvulla) tutkimus musiikkiharrastuksen vaikutuksesta lasten elämään.
* Päivi Bergin (2010) tutkimus, jossa sivutaan mm perheen taloudellisen tilanteen heijastumista harrastuksiin, koululiikuntaan ja asemaan ryhmässä.
Näiden tutkimusten valossa lasten harrastusmahdollisuuksien parantaminen on parasta mahdollista sosiaalipolitiikkaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti