lauantai 27. syyskuuta 2008

Maksuton päivähoito

Demareiden ajatusta ilmaisesta päivähoidosta on nyt äimistelty muutama kuukausi. Olikohan samanlaista ihmettelyä silloin, kun 1900-luvun alussa SDP:n edeltäjän Työväenpuolueen riveistä nousi puolueista ensimmäisenä, että sivistys kuuluu kaikille. Koulunkäynnin olisi oltava jokaiselle ei vain mahdollisuus, vaan myös velvollisuus. Tänään harva enää kyseenalaistaa sitä.

Miksi päivähoidon tulisi olla ilmaista? Aivan yhtä hyvin voisi kysyä, miksi siitä pitäisi maksaa? Päivähoito on peruspalvelu, jota lähes jokainen lapsiperhe jossain vaiheessa tarvitsee. Päivähoidon kulujen poistaminen perheiltä tasaisi kuluja lapsiperheiden ja muun väestön välillä tehokkaasti. Se olisi kädenojennus työn ja perheen yhteensovittelussa. Kun menot pienenevät pikkulapsiperheissä, myös tulopuolta ja sitä kautta työpäivän pituutta voitaisiin arvioida uudelleen.

Päivähoito kuuluu yhä tiiviimmin elinikäiseen oppimiseen. Espoossakin kaavaillaan päivähoidon siirtämistä sivistystoimen alaisuuteen.

Maailmalla on monenlaisia esimerkkejä päivähoidon ja koulun järjestämisestä. Pääsin tutustumaan Slovenian palveluihin. Siellä päivähoito on maksullinen perheen ensimmäiselle hoitoon tulevalle lapselle, mutta maksuton kaikille seuraaville. Tämä tuntuu neljän lapsen äidistä reilulta. Jokainen maksaa saman kynnysrahan oli lapsia yksi tai liuta.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti